Tässä vaiheessa, kun projekti pikku hiljaa käynnistyy, on hyvä aloittaa blogin pitäminen. Blogin tarkoituksena on kasata itselle mietteitä rakentamisesta ja hienoa on, jos tästä on jollekin toiselle apua.

Projektimme alkoi omassa pankissamme käynnillä, josta meille luvattiin laina. Niinpä päästiin miettimään tontin hankkimista. Kolmisen vuotta sitten kävimme ekan kerran Orivedellä katsomassa tonttitarjontaa. Jokunen ihan ok löytyi jo silloin, mutta projekti jätettiin silloin hautuumaan. Tällä kertaa ihastuimme järvimaisemaan, joka eräältä tontilta avautui. Järvelle on matkaa, mutta sen eteen ei ihan heti pitäisi tulla mitään, kun sen kohdalla menee kävelytie. Tontti on isohko, n. 2000 neliömetriä ja rinteessä. Pähkäilyjen jälkeen varasimme tontin tällä viikolla, joten projekti pääsee viimein alkamaan.

Itse rakentamisesta olemme yhtä mieltä - tavoite on tehdä mahdollisimman vähän itse. Tällä hetkellä suunnitelma on, että teemme rinnetalon - kellarikerroksen, jonka päälle sitten otetaan ns. avaimet käteen paketti.

Nykyinen kotimmekin on nyt laitettu myyntiin, joten syksyn saapuessa toivottavasti pääsemme muuttamaan väliaikaiskotiin.