Tälle päivälle oli suunniteltu rautakauppareissua. Ostoslistalla oli kottikärryt ja tikkaat. Meinattiin, että paikallista on aina hyvä suosia ja niinpä sitten päätettiin, että samalla voidaan viedä ne tontille. Samalla tulisi tsekattua autotallin osatkin, jotka oli tuotu tontille tänään päivällä (miehelle oli kuljettaja soittanut, kun ei löytänyt navigaattorilla perille).  Aina kaikki ei suju niinkuin on suunniteltu, paikallinen Rautia oli sulkenut ovensa näin keskellä viikkoa jo klo 17. Tontilla nyt joka tapauksessa käytiin, kun paikkakunnalla oltiin.

Yllättäen me päästiin talon sisällekin, kun ilmastointimiehet olivat vielä paikalla. Lattiavalua ei vielä ole tehty, sen ajankohta oli ilmastointimiehen mukaan vapun jälkeisenä tiistaina.

Seiniin oli laitettu villat ja osaan seinistä pistetty höyrysulut. Ilmastointiputkia oli laitettu aika pitkällekin. Ilmastointimies oli miehelle soittanut päivällä ja kysynyt miten meidän liesituuletin tulee. Putki sitä varten tulee katosta, täytyy se sitten koteloida jotenkin.

Sitten niihin pähkinöihin:

Mitä sijaitsee näiden takana?

No autotalli tietenkin, jota aloitetaan tekemään ylihuomenna! Millehän ne muut seinustat näyttää?

Jaah, siihenhän niitä materiaaleja sitten olikin pistetty. Eipä ainakaan tarvi kantaa kaukaa...(voisi muuten luulla, että on pieni tontti, kun näin ahtaasti toimitetaan)

Eipä kolmanteenkaan suuntaan näytä yhtään sen paremmalle. Ja neljäshän on sitten tontin rajalle päin eli siinä on ihan pieni sepelikaistale ja sitten laskee metsään...

Melkoisen pieni tontti meillä ilmeisestikin, kun osa tavaroista on pitänyt jättää tienvarteen... oikealla olevan pressun alla on aiemmin tontille tuodut ovet.