Tänään vietin lomapäivää, kun oli asioita hoidettavana. Miehelläkin oli aamuvapaata, joten suuntasimme tontilla käymään siinä toiveissa, että pääsemme jututtamaan raksamiehiä. Päästiinhän me. Kertoivat, että edistyminen on viime aikoina ollut hidasta, kun ovat vuorotellen sairastelleet. Nytkin oli varamies kehissä. Tuli tosi hyvä mieli, kun nämä rakennusmiehet olivat paikallisia :) Tämän viikon jälkeen pitäisi olla sateelta suojassa ja ens viikolla sitten ne tuulen suojat asennettuna. Raksamies esitteli joitain juttuja, joita olivat tehneet ilman, että oli ohjeissa - koska helpottavat sitten seuraavia työvaiheita. Suunnittelija sai kovasti kiitosta haasteellisista kattoratkaisuista...onneksi ei itse tarvi olla tekemässä :) Kattopellit oli vielä tilaamatta, siihen kuulemma saa vastaavamestari olla apuna laskemassa määriä. Kysyttiin vielä, että kumpi tuohon kattoon olisi ollut parempi ratkaisu tiili vaiko valitsemamme pelti. Olivat ehdottomasti pellin kannalla, koska kattoon tulisi paikkoja joihin tulisi ihan pienen pieniä tiilen palasia. Aikataulussakin kuulemma ollaan vielä homman kanssa :) Ovat mahdollisesti viikonloppunakin paikalla, kun miehen kanssa mennään puuhommiin.

Mutta siihen sisustussuunnitelmaan. Tänään oli toinen tapaaminen RTV:n suunnittelijan kanssa. Jonkinlainen pohjahan meillä oli jo ennen vuodenvaihdetta tehtynä, mutta sitä vähän viilailtiin.

Lastenhuoneisiin tulee typsylle vaaleanpunaiseksi maalatut seinät ja pojalle vaaleanvihreät. Samaten työhuone maalataan samalla vaaleanvihreällä, jotta voidaan sitten muuttaa lastenhuoneeksi, kun tuleva perheen jäsen sitä kaipaa. Meidän huoneen seinään tulee tapettia ja suunnittelun lähtökohtana oli ihanat Finlaysonin verhot, jotka on ostettu meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Vaaleanvihreä sitten sopi kaikista parhaiten, ihan ilman kuvioita. Ikkunaseinät maalataan valkoisiksi kaikissa makuuhuoneissa. Samaten tuulikaapin seinät maalataan valkoiseksi.

Olkkarin/ruokailutilaa esittelin jo vuodenvaihteessa. Sinne siis tulee tapettia ruokailutilan takaseinään ja tapetin pohjasävyllä maalataan sitten tilan muut seinät, samoin eteisen seinät. Eteisen yhtenäiseen seinään laitetaan magneettimaaliraita (joka ehkä saattaa näkyä maalin alta, tai sitten ei), jotta siihen voi laittaa lasten piirustuksia esille.

WC:hen tulee seiniin valkoiset puolipaneelit ja ylös sinivalkoruudullinen tapetti, jonka ostin jo, kun oli poistoerässä. Ruutukuosit eivät ole muodissa näinä päivinä suuremmin, joten niitä ei vaihtoehdoissakaan ollut sen enempiä. Välitilaan tulee laataksi Termas Celeste mosaiikki.

Lattiaan tulee tumman harmaa Sicily Grey 10x10 laattaa.

Samaista lattialaattaa tulee kodinhoitohuoneeseen, pesuhuoneeseen ja saunaan.

Pesuhuoneen seinälaattoja esittelin jo vuoden vaihteessa, suunnitelma pitää sen osalta:

Tätä tulee siis kahteen pystyraitaan, muuten valkoista laattaa.

Kodinhoitohuoneeseen meille tulee hyvin vaalean harmaat seinät, tuo tumma lattia ja vihreät kaapinovet.

Keittiöön ja tuulikaappiin tulee lattialaataksi Venezia San Giorgio.

 

Keittiön välitilaan tulee laataksi wc:n välitilan "pari" valkoisena eli Termas Blanco mosaiikkia

Laattojen värisävyt ei ihan täsmää näissä kuvissa siihen, mitä ne ovat luonnossa, mutta ehkä näistä jotain kuvaa saa.

Sisustussuunnitelma oli valmis tänään puolen tunnin session jälkeen. Kun pääsin kotiin, oli suunnittelijalta viesti, että pitäisi käydä valitsemassa vielä laminaatti uudelleen, kun joulukuussa valitsemaamme ei enää löydy valikoimista. Niinpä sitten suunnattiin vielä illalla RTV:lle valitsemaan laminaatti.

 

Valitsimme LC200 malliston rustiikkitammen vaaleampana sävynä. Kaunis lankkumainen laminaatti :) Alkuperäinen suunnitelmakin oli tämän tyylinen.