Mieskin pääsi pitkästä aikaa raksaus puuhiin. Isänikin tuli auttamaan ja saatiinkin taas autotallia eteenpäin. Aamulla kyllä haettiin RTV:ltä kattopaneeleita muutaman kymmenen neliön verran, kun oli luvattu sadetta ihan koko päiväksi. Vettä ei sitten loppu viimein tullut työmaalla kuin kertaalleen pienen tihkun verran. 

Tänään laitettiin ensimmäisenä tuuliohjaimet paikalleen. Niitä varten olin katkaissut rimat reilu kuukausi sitten, mutta ne oli mystisesti kadonnut työmaalta.

Ja kuten kuvasta näkyy, ikkunatkin laitettiin paikoilleen! Olen hyvin yllättynyt, ettei ne ole hajonnut tähän mennessä, kun  ne on pyörinyt pitkään tiellä.

Lisäksi aloiteltiin katon höyrysulkumuovin laittoa (Ja kyllä - laitoimme sinnekin teippiä, joka ei ollut vihreää ja hyvin pitää)

Mies vähän kisko nauloja irti laudoista: